Historia

Henry Raatikainen A.K.A Balance tutustui lähemmin musiikkiin lukuisten bändikokeilujen myötä rumpalina 1990-luvun loppupuolella. Kiinostus rap-musiikkiin ja hiphop-kulttuuriin kuitenkin kasvoi vuosien myötä, käytännössä ylä-aste -aikoina, jolloin myös kipinä oman musiikin tekemiseen syttyi.

Ensimmäiset nauhoitukset ja kokeilut päätyivät vain kaveripiirin tietoisuuteen, kunnes vuonna 2005 Balance päätti julkaista yhden paskoilla äänityskamoilla tuotetun englanninkielisen viisun mikseri.net:issä.

Vuoden 2006 aikana Balance julkaisi sarjan englanninkielisiä biisejä, jonka jälkeen päätti siirtyä suomenkieleen, jotta saisi paremmin mielipiteensä sekä ajatuksensa esille. Tämä ei tuottanut pettymystä, ja hän päätti jatkaa samalla linjalla.

Vuoden 2007 alusta Balance on tehnyt yhteiskuntakriittistä musiikkia suomenkielellä sekä yhteistyötä samanhenkisten artistien kanssa (HoQ & Nizba). Yhteistyötä myös muiden artistien kanssa on suunnitteilla.

Balance on tuottanut jokaisen biisin itse, sillä pitää sitä oikeana tapana luoda musiikkia. Hän arvostaa musiikkia loistavana tapana vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Balancen biisien tarkoitus on luoda kysymyksiä, sekä asettaa suuren yleisön itsestäänselvinä pitämät asiat vaakalaudalle.

Lähiaikoina Balance aikoo julkaista omakustanteen, sekä kokeilla uusia tapoja tehdä musiikkia.

Kommentointi on suotavaa

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.